Perheessämme on erityislapsi, uniikki tapaus, kun eräs hänen entinen opettajansa sanoi. On pari diagnoosin tapaista ja lisänä vähän sitä ja vähän tätä. Ns. hyvänä hetkenä vieras ihminen ei huomaa ehkä mitään erilaista, mutta kun enemmän viettää aikaa, niin jonkinlainen erilaisuus tulee esiin. Sosiaalinen kömpelyys, lapsi ei aina tiedä, kuinka pitäisi käyttäytyä.
Saako ihminen olla erilainen? Onko tärkeää löytää diagnooseja lapsille, jotka eivät sovi normilapsen muottiin? Usein varmasti on. Oman lapsen kohdalla diagnoosin saaminen auttoi häntä pääsemään erityiskouluun pieneen luokkaan. Vuosi normaalissa isossa luokassa oli hänelle raskas, kuten myös meille vanhemmille ja etenkin opettajalle! Luokka oli täynnä erilaisia ärsykkeitä, jotka häiritsivät lasta. Hänen oli vaikea keskittyä koulutehtäviin, helpompi uppoutua omaan mielikuvitusmaailmaan.
Lapsen pääsy erityiskouluun helpotti meidän kaikkien elämää. Ensimmäisenä koulupäivänä saatoin hänet kouluun ja tajusin koulun pihalla, että siellä kaikki lapset saavat olla juuri sellaisia, kun he ovat. He olivat kaikki niin erilaisia, samaan muottiin laittaminen olisi mahdotonta! Kiusaaminen toisen erilaisuuden vuoksi olisi vaikeaa, kun kaikki olivat omalla tavallaan niin erilaisia. Lapsi löysi koulusta ystäviä, joita ei vuoden aikana tavallisesta koulusta löytynyt, koska lapsi oli liian erilainen, outo.
Tampereella on ollut puhetta erityiskoulujen lopettamisesta. Lapselle tulisi tarjota erityistukea omassa lähikoulussa. Hieno ajatus ja varmasti monelle lapselle toimiva ratkaisu. Tukea tarvitsevia lapsia on kuitenkin niin monenlaisia, kovin montaa erilaista diagnoosia ei ole helppo yhdistää samaan luokkaan. Toinen ei pysty olemaan heiluttamatta jalkaansa ja toinen ei pysty keksittymään, kun toisen jalka heiluu. Lisäksi kouluihin tarvittaisiin paljon enemmän erityisopettajia ja koulunkäyntiavustajia ja luokkakokojen tulisi olla pienempiä.
Lapsen koulua on sanottu lintukodoksi, mummolaksi, jossa saa olla oma itsensä. Sieltä voi olla vaikea mennä ns. normaaliin kouluun. Varmasti niin onkin. Mutta on myös tärkeää löytää oma itsensä, saada itseluottamusta, että pärjää erityisenä nuorena ns. normien maailmassa. Ei tarvitse koko ajan pelätä, että tekee jotain, minkä vuoksi aletaan kiusaamaan.
Moni erityislapsi/nuori on vaarassa syrjäytyä. Vanhemmilta vaaditaan aika paljon, että lapsi pääsee harrastamaan. Oma lapseni lukisi ja pelaisi kaiken vapaa-ajan. Hän tykkää tehdä monenlaisia asioita, mutta ei pärjää tavallisissa kerhoissa ilman lisätukea. On taitava kädentaidoissa, mutta ei saa silti paljon aikaiseksi, kun ei pysty keskittymään, vaatii paljon opettajan ohjausta. Olemme onneksi löytäneet pari liikuntaharrastusta, missä on muitakin erityislapsia, siellä saa olla omanlaisensa ja nauttia harrastamisesta. Olisi kuitenkin tärkeää opetella sosiaalisia taitoja normilastenkin kanssa ja yhtä lailla normilapsille tekisi hyvää harjoitella sosiaalisia taitoja erityislapsen kanssa.
Tästä riittäisi juttua enemmänkin, mutta tämä tällä kertaa. Ehdokkaana koen lasten ja nuorten asiat tärkeiksi, nuorten syrjäytyminen on vakava asia ja sille pitäisi tehdä jotain! Lapsista ja nuorista ei saa enää säästää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti